Contact

Hanna Härkönen
hannahuu(at)gmail.com
tel. +358 400 904481

Esittelytimohannasm07.jpg

Olen innokas koiraharrastaja Nurmijärveltä. Koiraurheilun olen aloittanut vuonna 1994 syntyneen suursnautserini Famulus Conbrion kanssa. Sittemmin olenkin viettänyt koirien kanssa enenevässä määrin lähes kaiken vapaa-aikani.

Brion kanssa kävimme läpi palveluskoirien kansallisten lajien myllyn kilpaillen ensin sekä jäljellä että haussa. Sitkeän yrittämisen jälkeen Briosta tuli lopulta käyttövalio jäljeltä, hausta samainen titteli jäi vain yhtä ykköstä vaille. Loppuviimein kokeilimme myös FH:ta sekä myös saksanpaimenkoirien rodunomaista lajia, jonka seurauksena rotu vaihtuikin suursnautserista saksanpaimenkoiraan - jolla tiellä sitä ollaan edelleenkin.

Suursnautserini kaveriksi aikoinaan saapunut kääpiösnautseri-herra siirtää tänä päivänä sisäministerin valtikkaansa pikkuhiljaa toiselle pikkukoirarodulle, schipperkelle.
Taloudessa täytyy mielestäni olla myös pikkukoiria, ne kun
mm. mahtuvat paremmin syliin.

Tavoitteenani on sekä kehittyä edelleen koiranohjaajana happydog_logo2.gif
että saada jatkossakin nauttia hyväluonteisten ja -hermoisten
koirien erinomaisesta seurasta. Mikäli onni on myötä, saattavat nämä koirat tulevaisuudessa olla osin myös omia kasvatteja.
Kasvattajakurssi on käyty toukokuussa 2008 ja oma
kennelnimi Framilla on saatu huhtikuussa 2009.koiraurheilulogo.jpg

Arvostan koirassa hyvää energiaa ja voimaa, korkeaa työmotivaatiota, hyviä hermoja sekä
peräänantamattomuutta - rohkeutta, kuormitettavuutta ja
itsevarmuutta unohtamatta.


Kuvien ym. materiaalin kopiointi ilman lupaa on kielletty.
Kuva Janne Saari.